Uusi E0-tuoteperhe – Puhtaampaa sisäilmaa
Maler Oy:n uusi E0-tuoteperhe tuo sisustusrakentamisen markkinoille puhtaampia ja terveellisempiä vaihtoehtoja. Kehitystyön myötä uusissa tuotteissa on formaldehydiä vähemmän kuin jopa luonnonmukaisessa puussa.
Formaldehydi on kemikaalinen yhdiste, jota käytetään esimerkiksi puuteollisuuden pinnoitteissa ja liimoissa sekä tekstiiliteollisuuden puolella niin kodin tekstiileissä kuin vaatteissakin. Tunnistettavan, pistävän hajunsa lisäksi liian korkeat formaldehydipitoisuudet sisäilmassa ärsyttävät silmiä ja hengitystä ja voivat johtaa myös pidempikestoisiin terveysongelmiin. Osalle ihmisistä formaldehydi aiheuttaa suoraan allergisia oireita.
Olimmepa kotona tai töissä, on tärkeää, että saamme hengittää puhdasta ilmaa. Puhdas sisäilma ei kuitenkaan synny pelkästään tuulettamalla, vaan siihen vaikuttavat esimerkiksi rakennusmateriaaleissa käytetyt aineet.
Meille Malerilla on tärkeää voida tarjota myrkyttömiä, puhtaampia tuotteita sisustusrakentamisen tarpeisiin. Tahdomme olla alamme edelläkävijä ja suunnannäyttäjä ja tuoda terveellisempiä vaihtoehtoja markkinoille myös tulevaisuudessa. Keskityimme kehitystyössä myös siihen, ettei terveellisempi rakentaminen vaatisi kompromisseja toisaalla: E0-tuoteperheen tuotteet vastaavat kestävyydeltään sekä tuotanto- ja asennuskustannuksiltaan ”perinteisiä” sisustusrakentamisen tuotteita.
E0-tuoteperhekatalogistamme (tuotteissa erillinen E0 maininta) löydät ratkaisut kattavaan sisustusrakentamiseen. Tuoteperheen tuotteita löydät näistä kategorioista:
- Jalkalistat
- Mattolistat
- Peitelistat
- Ovisetit
- Smyygilistat
- Reunalistat
- Kattolistat
- SPA-tuotteet
- MDF paneelit ja sisustuslevyt
E0-tuoteperheen lanseeraaminen on seuraava askel matkallamme kohti puhtaampaa sisustusrakentamista!