Mitä ottaa huomioon listojen valinnassa ja asentamisessa?

Marianne Harjulan vlogin #campharjula listoitusjakson innoittamana laadimme seitsemän kohdan listan siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon talon listoitusta mietittäessä.

 

1. Mikä rakennus- tai remontointikohde on kyseessä?

Kohde määrittelee useimmiten myös sen, millaisia listoja sinne tarvitsee asentaa.

Esimerkiksi kivitalossa tasoitepintoja on enemmän, jolloin tarvitaan yleensä vain oviaukkoihin asennettavat peitelistat sekä lattianrajaan asennettavat jalkalistat. Puutaloissa puolestaan eri pintojen vaihteluja on tavallisesti enemmän, eli katonrajaan tarvitaan lisäksi kattolistat ja ikkunoihin peitelistat.

 

 

2. Mikä on listojen käyttökohde?

Jalkalistat – asennetaan yleensä lattian ja seinänväliseen rajapintaan

Peitelistat – soveltuvat saumakohtien peittämiseen, tyypillisesti oven ja ikkunan pieliin

Kattolistat – viimeistelevät seinän ja katon välisen rajapinnan

Reunalistat – soveltuvat ulkonurkkien suojaamiseen tai oven- ja ikkunanpieliin, kun pelkkä peitelista ei riitä sauman peittämiseen.

 

3. Millaisiin tiloihin listoja ollaan asentamassa?

Jos kyseessä on normaalit sisätilat, niin voidaan valita listat, joiden raaka-aine on joko puu tai MDF.

Kosteisiin tiloihin käyvät saunasuojalla käsitellyt puulistat, kosteudenkestävästä MDF:stä valmistetut listat ja PVC-listat

Löylyhuoneeseen sopivat saunasuojalla käsitellyt puulistat.

 

 

 

 

4. Millainen listaprofiili ja sävy tulisi valita?

Nämä ovat toisaalta mielipidekysymyksiä, mutta joitakin vinkkejä sävyn ja profiilin valintaan voidaan antaa.

Jalka- ja peitelistat:

Jalkalistojen sävy voidaan valita lattian sävyn mukaan tai oman mieltymyksen mukaan. Peitelistojen sävy voidaan valita oven- sekä ikkunankarmien sävyn mukaan tai omien mieltymysten mukaan. Jalka- ja peitelistoja on saatavilla myös samoissa sävy- ja profiilivaihtoehdoissa, eli halutessaan voi jatkaa saman tyylisellä listoituksella kohteen lattiasta ikkuna- ja oviaukkoihin.

Kattolistat:

Kattolistojen sävy voidaan valita katon sävyn mukaan tai oman mieltymyksen mukaan.

 

Lisäksi listojen sävyn ja profiilin valinnassa voi miettiä kohteen sisustustyyliä sekä muuta värimaailmaa. Kannattaa valita koko kohteen listat kerralla, että yhtenäinen ilme säilyy.

 

 

5. Mitkä tulisi olla listojen mitat?

Listojen mitat, eli paksuus, leveys ja pituus, kannattaa myös käydä läpi listoitusta valittaessa. Monesti listoja ollaan asentamassa sellaisiin kohtiin, jotka asettavat vaatimuksia mitoitukselle. Alla muutamia esimerkkejä listatyypeittäin:

Jalkalistat

Jalkalistat asennetaan yleensä lattian- ja seinänvälisen raon peittämiseksi. Tällöin jalkalistan paksuuden tulee olla sellainen, että rako peittyy. Leveyden voi valita oman mieltymyksen mukaan.

Peitelistat

Peitelistojen valinnassa kannattaa ottaa huomioon ikkuna- ja oviaukkojen sivujen mitat. Eli tällöin tulisi laskeskella, minkä pituisia peitelistoja tarvitaan. Sopiva pituus peitelistoissa helpottaa niiden asentamista, vähentää ylimääräistä sahailua sekä säästää materiaalihukassa. Malerin peitelistojen pituudet ovat 1800, 2200, 2750, 3300 ja 3600mm.

Asennus on helpompaa ja jälki siistimpää, kun jalka- ja peitelistat ovat saman paksuisia.

VINKKI: Deko-palat

Deko-paloilla voidaan yhdistää eri paksuiset peite- ja jalkalistat toisiinsa siististi. Samalla säästytään myös jiirauksilta.

VINKKI: Ovisetit

Valmiiksi jiiratut ovisetit ovat viimeistelyä helpoimmillaan. Sahaa vain ylimääräinen mitta pystylistan alapäästä ja kiinnitä listat. Ovisetti valitaan oven moduulimitoituksen mukaan (M7, M8, M9, M10, M11)

Kattolistat

Kattolistat asennetaan yleensä katon- ja seinänvälisen raon peittämiseksi. Malerin kattolistojen mitat kertovat suoraan niiden peittokyvyn seinää tai kattoa vasten, mikä helpottaa myös listan valitsemista. Esimerkiksi 30×30 kattolista peittää 30mm alan seinää ja 30mm alan kattoa vasten.

VINKKI: Taitelista sopii myös kattolistaksi, erinomainen vaihtoehto se on esimerkiksi vinon sisäkaton listaksi portaattoman taittomahdollisuutensa vuoksi.

Reunalistat

Reunalistoissa kannattaa kiinnittää huomiota niiden ilmoitettuun sisämittaan, joka kertoo listan peittokyvyn asennettavalla pinnalla. Esimerkiksi jos reunalistan mitat ovat 21×42/15, niin sisämitta on 15mm.

VINKKI: Taitelista sopii myös reunalistaksi. Taitelistan etuna muihin reunalistoihin verrattuna on sen portaaton taittomahdollisuus niin sisä- kuin ulkonurkkiin kulman koosta huolimatta.

 

6. Miten kiinnittää listat?

 

Piilo- tai pikakiinnikkeellä

MDF jalkalistoissa on mallin mukaan joko piilo- tai pikakiinnikeura, johon voi käyttää vastaavaa kiinnityssysteemiä. Piilo- tai pikakiinnityksellä listan pinta säilyy ehjänä kiinnitysjäljistä ja lattia säästyy kolhuilta.

Naulaamalla tai proppaamalla

Listat voi kiinnittää perinteisesti myös naulaamalla tai proppaamalla asennettavan pinnan mukaan.

 

 

7. Kuinka paljon listaa tarvitaan?

Listaa menee suurin piirtein saman verran kuin talossa on neliöitä. Eli jos talossa olisi esimerkiksi 150m2 lattiapinta-alaa, niin siinä tapauksessa tarvittaisiin noin 150jm listaa.